Olemme päätyneet valmistamaan soijakynttilöitä niiden puhtauden takia. Mikä tarkoittaa sitä että soijakynttilät palavat puhtaammin eli nokeavat jopa 90% vähemmän kuin parafiinikynttilät. Tämä jo sinällään on iso asia kun ajattelet oman kotisi ympäristöä kuten seiniä ja vaikkapa omaa tai lastesi terveyttä. Eihän siitä paljon ole haittaa jos poltat kynttilöitä joskus jouluna tai silloin tällöin. Mutta kukapa haluaisi liata omaa pesäänsä ehdoin tahdoin. 
Kynttilöidemme etiketissä on kuva papukaijasta nimeltä NAKKE. (löydät Youtubesta), Nakke edustaa soijakynttilöiden polton puhtautta, onhan linnut tunnetusti erittäin herkkiä ilmassa oleville epäpuhtauksille.
Klikkaamalla mitä tahansa kuvaa pääset kauppaamme.
Käytämme kynttilöissämme sydänlankana 100% puuvillalankaa. Suosittelen sammuttamaan kynttilät kastamalla sydänlanka sulaan massaan. MUISTA NOSTAA SYDÄN YLÖS MASSASTA. Näin kynttiläsi sammuu savuttamatta.
Kynttilät valmistetaan käsin. Eri soijakynttilöiden massat poikkeavat toisistaan ja sisältävät myös muita tarkkaan valikoituja kasvirasvoja. Soijakynttilää poltettaessa tulee huomioida että se pehmeänä materiaalina pitkään palaessaan saattaa valuttaa.
TUOKSUKYNTTILÄ. Tuoksukynttilämme purkissa valmistetaan pelkästään 100% soijaan eikä siis sisällä muita kasvirasvoja. Soijakynttilä palaa matalassa lämpötilassa ja on näin ollen myös ihanteellinen astiakynttilään sekä tuoksukynttilän pohjaksi. Soija toistaa tuoksut erinomaisen aidoisti sekä säilyttää ne pitkään. TUOKSUKYNTTILÄ pallon muotoon. Valmistamme myös pilarikynttilää pallon muotoon jolloin se toimii tuoksukynttilänä.
Käytämme vain laadukkaita kasvikynttilöille tarkoitettuja tuoksuöljyjä. Olemme hyvin tarkkoja tuoksujemme laadusta ja siksi tuoksukynttilämme ovat saaneet paljon kiitosta, mistä olemme hyvin onnellisia ja ylpeitä. 
Tuotevalikoimiimme kuuluu myös HAJUSIEPPARI. Kynttilä joka neutralisoi hajuja. Uskomaton tuote. Se todella toimii, niin tupakanhajun kuin muidenkin hajujen kanssa. Tyytyväiset asiakkaat jotka ovat tulleet ostamaan tuotetta lisää ovat kertoneet sen monipuolisuudesta.
Soija on uusiutuva luonnonvara josta on moneksi.
Parafiinikynttilöiden valmistajat kiistelevät soijakynttilöiden puhtaudesta. Jokainen voi kuitenkin tehdä testin itse siitä miten miten puhtaasti soija palaa.
Olemme valmistaneet soijakynttilöitä vuodesta 2005... |